lauantai 28. syyskuuta 2013

Se on Ruoste

Kävi niin, että erään aamun kylmä sää yllätti tämän neulojan, joka yleensä ei juurikaan palele. Kämmekkäät olivat muuten hyvät, mutta sormet olivat ihan jäässä. Kotona oli siis tartuttava pitkään säilöttyyn lanka-aarteeseen, jota en halunnut "uhrata" sukkiin, vaan sille piti keksiä näkyvämpi käyttötarkoitus. Siis läppälapaset! Sellaiset hyvin istuvat lämmittimet, joista saa tarvittaessa sormet esiin ja joihin saa samalla käytettyä muutaman napin. Olin lopputulokseen niin tyytyväinen, että kirjoitan nyt tänne muistiin, miten ne tein. Näihin ei ole käytetty suoraan mitään ohjetta, mutta mukana on monta ideaa Toimeliaan torihanskoista sekä taatusti osia muistakin malleista, missä niihin sitten onkaan sattunut törmäämään. En siis sanoisi tätäkään ohjeeksi, ehkä pikemminkin reseptiksi tai kokoelmaksi vinkkejä. Saa käyttää, jos siltä tuntuu.


Ruosteiset läppälapaset 

Lanka: Louhittaren luolan Väinämöinen (100 g = n. 400 m), väri Ruoste, menekki noin 50 grammaa. Lisäksi tarvitaan neljä nappia.
Puikot: 2,25 mm pyöröpuikot (käytetty magic loop -metodia). Peukaloa varten ja apupuikkoina samankokoiset sukkapuikot. Kiinnityslenkkiä varten pienehkö virkkuukoukku.
Koko: naisen M/L, napakka koko.
Ravelryssä: Ruosteessa
  1. Luo 52 s joustavasti. Itse käytin German twisted cast onia. Jaa silmukat tasan kahteen osaan (puikot 1 ja 2). Neulo 35 krs 2 o, 2 n -joustinneuletta.
  2. Neulo 4 krs sileää ja aloita sitten peukalokiila. Vasen lapanen: neulo oikein, kunnes 1. puikolla on jäljellä 6 s. Neulo 2 n, lisää 1 oikealle, 1 o, lisää 1 vasemmalle, 2 n, loput oikein. Toista lisäykset joka 3. krs nurjien silmukoiden sisäpuolella, oikean silmukan molemmin puolin, kunnes kiilassa on yhteensä 17 oikein neulottua silmukkaa. Neulo vielä 2 krs lisäysten jälkeen. Siirrä sitten peukalokiilan 17 s apulangalle ja luo tilalle 3 s. Oikea lapanen: muuten samoin kuin vasen, mutta neulo kiila 2. puikon alkuun: 1 o, 2n, kiila, 2 n, loput oikein.
  3. Neulo 3 krs sileää. Kavenna seuraavalla kerroksella peukalokiilan yläpuolella 1 s. Neulo 2 kerrosta sileää ja toista kavennus seuraavalla kerroksella ---> puikolla jälleen 52 s.
  4. Neulo 10 krs sileää (tai kunnes olet kohdassa, josta haluat läpän alkavan). Aloita seuraavalla kerroksella kämmekäsosion teko. Vasen lapanen: neulo 1. puikon silmukat oikein. Neulo 2. puikko siten, että et pudota neulottua silmukkaa pois, vaan poimit sen sukkapuikolle tms. työn etupuolelle. Tähän tapaan:
    (Kuvassa etummainen puikko on siis tuo ylimääräinen sukkapuikko. Silmukat voi toki poimia jälkeenpäinkin, mutta tämä on aika näppärä keino saada silmukat heti siististi talteen.) Siirrä apupuikon silmukat langalle odottamaan, jos apupuikko vaikeuttaa menoa. Oikea lapanen: muuten samoin, mutta ota apupuikolle 1. puikon silmukat.
  5. Jatka sisäosan neulomista: neulo kaikilla silmukoilla 15 krs 2o, 2n -joustinta. Päättele silmukat joustavasti.
  6. Tee läppä: ota työhön apupuikon/-langan silmukat, poimi molemmista reunoista 1 s ja luo niiden väliin 26 s = yhteensä 54 s. Neulo kämmenpuolen silmukoilla 2o, 2n -joustinta, muilla sileää. 7 krs:n kuluttua tee kämmenpuolelle napinläpi päättelemällä 2 keskimmäistä s. Luo seuraavalla kerroksella tilalle uudet 2. Jatka joustinta vielä 8 krs. Jatka sitten sileää neuletta kaikilla silmukoilla. Kavenna sileän neuleen toisella kerroksella ylimääräiset silmukat molemmista reunoista pois --> 52 s.
  7. Neulo läpän silmukoilla 10 krs sileää tai kunnes pikkusormi on reilusti piilossa. Muista suorittaa mittaus läppä kunnolla alas vedettynä. Aloita nauhakavennukset: *1 o, ssk, 20 o, 2 o yhteen, 1 o*, toista *-*. Tee kavennukset ensin 6x joka 2. krs, sitten joka krs kunnes jäljellä on yhteensä 8 s. Sulje kärki silmukoimalla. Muista jättää tarpeeksi pitkä lanka kiinnityslenkin virkkaamista varten, jos sellaisen haluat.
  8. Peukalo: ota apulangan silmukat sukkapuikoille ja poimi kiilan yläpuolelta 5 s lisää. Jaa silmukat kolmelle puikolle. Neulo 2 krs sileää, kavenna sitten peukalohangassa 1 s. Neulo sileää kunnes kynsi on melkein piilossa (omassa versiossa 22 krs). Neulo sitten jokaisen puikon lopussa 2 oikein yhteen, kunnes jäljellä on 6 s. Katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi.
  9. Virkkaa läpän kärkeen jätetyllä langalla sopivan mittainen kiinnityslenkki (muutama ketjusilmukka + kerros kiinteitä silmukoita). Kiinnitä napit kämmenpuolen joustimeen sekä ranteen joustimen yläpuolelle. Päättele langanpäät. Valmis!
    Langasta muodostui hauskoja lätäköitä peukalokiilan kohdalle.
     

    Peukalokiilan ympärillä olevat nurjat silmukat korostavat kivasti peukaloa.

    Napitkin sopivat kuin nenä päähän.
    Tämä oli ensimmäinen kerta, kun neuloin Väinämöistä, mutta ei taatusti viimeinen. Sanoisin, että aivan täydellistä lankaa. Ja mikä parasta, tätä jäi vielä puoli kerää vaikkapa johonkin ihanaan raitasukkapariin.

8 kommenttia:

  1. Ihanat hanskat ja ihana korvamato otsikosta. :)

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniit! Pitääkin tulla täältä lunttaamaan ohjetta, jos joskus saisin tuollaiset luotua puikoille... Tarve olisi kyllä melko akuutti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo on kyllä kiva tehdä ja helppo muunnella omaan käyttöön sopiviksi. Nyt suunnittelen sormikkaiden tekemistä...

      Poista
  3. Ihanan väristä väinämöistä! :) Mullakin juuri sukat samasta langasta tulossa ja olen itsekin aika tykästynyt kyseiseen lankaan!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjeetsa, se on mielettömän hyvä! Tein jo yhdet Regian Stripemaniasta ja toiset on tulossa.

    Sain Ravelryyn kysymyksen ohjeen alkuperästä, toivottavasti on ok, että linkkaan tämän tekstin.

    VastaaPoista
  5. Hei. Kiv a neulomis juttu. Mutta, miksi teet peukalokiilan noin vaikeasti? Sehän tulee, niin sanotusti. ( peukako keskelle kämmentä) peukalokiilan voi tehdä kauniisti jam helpommallakin!
    MinUa kiinnosti ajatus noista , miksi niitä sanotaan. ...vanttuut. sanat katos.
    MuUten ihana malli , peukalokiilan teen kyllä helpommin.
    KIitos.reegaa

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...