keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Purkuhommia

Sain eilen valmiiksi raidallisen villapaidan, jota olin tehnyt monta kuukautta aina silloin tällöin. Ensin siitä tosin piti tulla kauluri. En tykännytkään lopputuloksesta päälläni, joten purin sen melkein kokonaan ja aloin tehdä sen sijaan paitaa kaula-aukosta alaspäin leventäen samalla tavalla kuin kauluriohjeessa tehtiin, koska lisäyksistä tuli mielestäni kivat ja istuvat. Toisena lankana oli Wollmeise DK, jota minulla oli tasan se yksi vyyhti, toisena taas samanpaksuinen alpakkalanka. Väriyhdistelmä oli hyvä, mutta sitten alpakkalanka loppui kesken ja jouduin tilaamaan sitä lisää (paikallisesta kaupasta kyseinen väri oli loppunut). Tilasin tietenkin liian vähän ja hihoissa loppujen lopuksi molemmat langat loppuivat kesken. En luovuttanut, tein luovia ratkaisuja kolmannella raitavärillä, olin lähes tyytyväinen väreihin, omasta päästä keksittyyn malliin, istuvuuteen ja kaikkeen. Ja sitten tänään aikani paitaa mallailtuani päätin, että en tykkää sittenkään, vaan puran koko höskän (että saisin tehdä jotain oikeasti kivaa siitä kauniin vihreästä Wollmeisesta). Ihan tyypillistä toimintaa mulle, mutta vähän alkoi huvittaa, kun purin äsken toiseen kertaan samoja lankoja...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...