sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Lankojen rakastamisesta - ja pakastamisesta

Sunnuntain hesari ei jostain syystä löytänytkään meille asti - mitäs sitä sitten tekis aamupäivän ratoks? Olen lueskellut aivan ihanaa blogia ja saanut taas vaikka kuinka monta hyvää ideaa. Tästä inspiroituneena iskin silmäni olohuoneen nurkassa nököttävään käsityökoriin, jossa on muumioituneena jos jonkinlaista keskeneräistä ja hylättyä käsityöprojektia. Nostin sieltä mustasta langasta virkatun, no, alun perin pöytäliinaksi tarkoitetun, verhon ohjeella virkatun kappaleen, josta oli kai tulossa kuitenkin tyynyliina - ja kappas, langan seasta bongasin jälleen vanhan ystäväni turkiskuoriaisen toukan, tai oikeastaan sen jälkeensä jättämän nahan. Yök. Parvekkeelle puistelemaan ja purkuprojekti käyntiin. Sitten langat pakastimeen (siellä taitaa jotain lankoja olla tälläkin hetkellä puhdistumassa) ja uuteen käyttöön. Täällä on asiasta hyvä artikkeli, tosin ei välttämättä ötököitä älyttömästi kammoaville.

Edit. Lehtemme löytyi. Talon roskiksesta. Itellan edustaja oli pihalla kurkkimassa roskikseen ja soittelemassa asiasta eteenpäin: "Täällähän ne on." Monta lehtinippua, ilmeisesti kaikki lähitalojen lehdet. Hyvä työntekijä niillä vissiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...