keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Eräänlaista välineurheilua

Kävin tänään lankakaupassa ostamatta metriäkään lankaa. Lähes ennenkuulumatonta! Pysyin siis päämäärässäni investoida pelkästään uusiin puikkokokoihin. Olen jo vuosia käyttänyt pääasiassa puisia puikkoja ja koukkuja, lähinnä käyttömukavuuden vuoksi. Vuosi sitten todettu nikkeliallergia antoi lopullisen sysäyksen luopua kaikista metallisista työvälineistä - ja pitkään vaivannut, mystinen käsi-ihottuma sai ainakin osaselityksen. Nykyisin käytän lähinnä KnitPro Symfonie -pyöröpuikkoja, sekä kiinteitä että irtopäisiä. Puikot ovat kevyitä käyttää, lanka luistaa hyvin puikoilla ja ne tuntuvat kestäviltä. Saman sarjan sukkapuikkojakin löytyy kokoelmastani, mutta minulle on käynyt kuten monelle muullekin: pyöröpuikot ja magic loop -tekniikka ovat korvanneet sukkapuikot lähes kaikissa projekteissa. Sukkapuikot tuntuvat nyt kamalan kömpelöiltä! Olen myös onnistunut katkomaan ohuita sukkapuikkoja jättämällä niitä pyörimään vääriin paikkoihin tai kutomalla liian tiukkaa.

Tänään tein uuden aluevaltauksen puikko-osastolla ja ostin kahdet Cubics-vaihtopäät kokeiltaviksi. Vaikuttavat oikein mukavilta käytössä eikä käsialakaan muuttunut, vaikka puikot ovatkin kulmikkaat eivätkä pyöreät. En tiedä, onko näistä mitään varsinaista hyötyä, mutta pientä vaihtelua ainakin. Nyt pitäisi ryhdistäytyä ja ommella jonkinlainen säilytysjärjestelmä irtonaisina laatikon pohjalla pyörivälle kaapeleiden ja vaihtopäiden sekamelskalle...

(Pieni) osa puikkokokoelmasta:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...